Maanantaina kirjoittelin juttuja ja askartelin postituspusseja lehdille. Tiistaina toinen lehti tuli painosta, joten pääsin sulkemaan postituspusseja ja tutustumaan Espanjan postilaitokseen. Sen voin sanoa, että täällä postivirkaililijoiden vauhti on verrattavissa kilpikonnaan, ja intohimo työtä kohtaan on hyvällä tuurilla nähtävissä mikroskoopilla. Saimme lehdet kuitenkin postiin, ja pääsin ottamaan valokuvia tiistaimarkkinoista markkina-aiheista artikkelia varten!
Illalla sitten kipitin zumbasta (kyllä, menin sinne ja se oli itse asiassa hauskaa!) kotiin, ja muutaman tunnin kuluttua hipsin juna-asemalle, ja matkasin lentokentälle hakemaan perhettäni! Reissu venähti pitkäksi, kotona olimme vasta hieman ennen yhtä.
Keskiviikkonakin pääsin tutustumaan uuteen työtehtävään: oikolukemiseen. Toisen lehden koevedos pitää lukea, ja kaikki kielivirheet merkitä papereihin.
Olen toki ehtinyt keskittyä myös kirjoittamiseen. On tosi kiva, että pääsen tekemään ja oppimaan uusiakin juttuja. Täällä ei kyllä ehdi kyllästyä!
Postituspussitehtaalta päivää! |
Nyt alkaa muutaman päivän perheloma, huomisen saan nimittäin vapaaksi, jottei vanhusten ja siskon tarvitse yksinään viilettää ympäri Fuengirolaa. Suunnitelmissa on ainakin eläintarhareissu, rannalla löhöilyä ja paljon, paljon shoppailua!
Palataan viimeistään maanantaina!
Terhi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti